Teknologian käyttö opetuksessa ja oppimisympäristöissä tuo opetukseen uuden murroksen, joka ravistelee vanhoja malleja ja käytäntöjä. Miten opetustoimi vastaa näihin haasteisiin, vai vastaako?
Nähdäksemme paljon on kiinni opettajan omasta halusta oppia ja asenteesta tieto- ja viestintäteknologian käyttöön. Manninen ym. tarkastelevat oppimisympäristöjä viidestä näkökulmasta: fyysinen, sosiaalinen, tekninen, paikallinen ja didaktinen. Fyysisessä näkökulmassa keskitytään oppimisympäristöön tilana. Modernia olisi ottaa huomioon tilankäytön joustavuus eri opetusmenetelmien suhteen. Valitettavasti korkeakouluympäristössä ollaan vielä kovin jäljessä modernista ajattelusta: kuten joku twiittasikin, luennolla jossa kehoitettiin käyttämään mobiililaitteita ja muita välineitä, oli luentotilassa vain 2 pistorasiaa saatavilla. Tämä on ongelma, johon törmää hyvin usein. Sähköisten muistiinpanojen tekemiseen vaaditaan sähköä, jota ei kovinkaan monessa opetustilassa ole helposti saatavilla.
Sosiaalinen ja psykologinen näkökulma pohtii henkistä ja psykologista ilmapiiriä ja sen vaikutusta oppimiseen. Tässä erityisesti aikuisopiskelijoiden näkökulmasta on tärkeää rakentaa luottamuksellinen ja toisia arvostava molemminpuolisen kunnioituksen ilmapiiri. Tässä jäin pohtimaan aiempaa käsitystäni siitä, että oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella. Voiko hyvässä ilmapiirissä kokea riittävästi epämukavuutta?
Tekninen näkökulma tarkastelee tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä opetuksen ja oppimisen tukena. Tässä olisi hyvä ottaa huomioon pedagoginen puoli: teknologian käyttö ei saa olla itse tarkoitus, vaan sen käyttö pitäisi olla pedagogisesti perusteltua. Twitterin käyttö luennoilla ryhmätöiden purkuun voi olla äkkiseltään hyvä ajatus. Tosiaalta pedagogista perustelua voi olla vaikea löytää, jos opettaja lähinnä keskittyy lukemaan ääneen twitter-kommentit näytöltä ja kommentoimaan niitä yksinpuheluna.
Paikkaan keskittyvä oppimisympäristönäkökulma näkee oppimisympäristön paikkana tai tilana, ympäristöönsä kuuluvana ja tarkoituksenmukaisena oppimispaikkana. Manninen ym. esittämä ajatus “Uimaan oppii vedessä” kuvaa hyvin tätä paikan näkökulmaa. Työpaikka ja työssä oppiminen voisi olla yksi oppimisympäristö tästä paikallisesta näkökulmasta. Toisaalta esimerkiksi TAMK:in y-kampus on esimerkki ympäristöstä, jossa paikallisuusaspekti on otettu huomioon.
Kaikessa oppimisympäristöajattelussa olisi hyvä pitää mielessä myös didaktinen näkökulma. Oli käytössä sitten minkälainen paikka tai teknologia tai sosiaalinen ja fyysinen ympäristö hyvänsä, suunnitellun didaktiikan tulisi haastaa oppilas oppimaan ja tukea oppimista juuri siinä valitussa ympäristössä. Opettaja aika harvoin pystyy täysin vaikuttamaan kaikkiin näihin eri ympäristönäkökulmiin, joten didaktiikan osuus korostuu. Opettajan ammattitaito koostuu kyvystä saada aikaan hyvä oppimiskokemus käytettävissä olevilla resursseilla ja ympäristöillä.
