Opetus- ja kulttuuriministeriön (2013) sekä Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan (2010) julkaisujen mukaan suuntaus TVT:n opetuskäytölle näyttäisi olevan seuraava: opettajien tietoja ja taitoja median käytössä olisi lisättävä, jotta tieto- ja viestintätekniikan antamat mahdollisuudet osattaisiin tehokkaasti hyödyntää lasten ja nuorten mediataitojen kehittämisessä. Kun lähteitä tarkastellaan korkeakoulu- kontekstissa, korostuu niissä juuri opettajankoulutuksen kehittäminen, yliopistojen ja korkeakoulujen harjoittama tutkimustyö sekä alan tietouden lisääminen esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla toimivien keskuuteen. Toinen esiin tullut seikka oli tasapuoliset mahdollisuudet TVT:n käyttöön koulun sijainnista tai varallisuudesta riippumatta.
Opettajien yhteisöllisyys on lisääntynyt TVT:n käytön lisääntyessä ja se on lisännyt formaalin ja informaalin oppimisen yhdistämistä, mikä on tärkeää työelämän oppimisessa. Teknologian käyttö lisää opettajien kokemusten vaihtoa ja kehittää opettajan työtä. Sosiaalisen median käytön myötä opetus on entistä avoimempaa ja julkisempaa. Sosiaalinen media yhdistää oppimisen eri kontekstit toisiinsa formaalin, nonformaalin ja informaalin ympäristön. Sosiaalisen median käyttöönotto opetuksessa on muuttanut koko opetuksen toimintakulttuuria yksittäisestä opettajasta koko oppilaitosyhteisöön. (Pönkä ym. 2012.)
Tärkeänä verkko-opetuksen laatuun vaikuttajana koettiin olevan hyvä pedagoginen suunnittelu. Tieto- ja viestintätekniikan todettiin antavan uusia mahdollisuuksia opetukseen verkkoympäristössä: verkkokeskustelut, tiedon jakaminen, opiskelijoiden toisiltaan oppiminen, harjoitusten ja ajatusten jakaminen. Tämä vaatii opiskelijalta motivaatiota itsenäiseen työskentelyyn ja toisaalta opettajalta pedagogiikan hallitsemista, jotta verkossa annettu ohjaus onnistuu. Opettajilla tulee siis olla taidot hyödyntää näitä ympäristöjä sekä teknologioita pedagogisesti perustelluilla tavoilla, jotta käyttö ei jää vain teknologian mukaan tuomiseen, ilman suurempia perusteluita. Päämääränä verkko-opetuksessa on siis opiskelijalähtöinen, syvällinen oppiminen ja opettajan tehtävänä on oppimisprosessin ohjaaminen ja oppimisen arviointimenetelmien kehittäminen. Opettajan rooli toteutuu verkko-opetuksessa oppimistavoitteiden asettajana, opetusmenetelmien valitsijana ja oppimisen arvioijana. (Löfström ym. 2010.)
Mateleena Laakso korosti luennollaan avointa jakamista verkossa. Jos opettaja tai opiskelija suunnittelee ja tekee kaiken yksin ja vain itselleen, on se tosi työlästä. "Opi toisilta ja jaa" on hyvä periaate. Netti on täynnä oppimateriaalia. Kun jaat, käytä cc-lisenssiä! (cc = creative commons)
OPEN EDUCATION WEEK -tapahtuma
Silloin kannustetaan jakamaan omia oppimateriaaleja verkossa
SEURAAVA TEEMAVIIKKO ON 9.-13.3.2015.
Minun on kovin vaikeaa katsoa TVT:aa korkeakouluopiskelijan näkökulmasta, sillä olen ala-asteen luokanopettaja ja katselen asioita usein luokanopettajan näkökulmasta. Vain muutama kuukausi tätä "uudenlaista" yliopistoa takana. Näen vain sen huikean muutoksen, mikä korkeakouluissa on tapahtunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Olen myös innostunut kaikesta uudesta, mitä näen. Matleena Laakso on hyvä esimerkki innostuneesta opettajasta. Hänen innostuksensa tarttuu.
Marko Lahtinen kertoi luennolla TVT:n kehittämisestä Tampereen seudun opetustoimessa. Keskeistä koulun tasolla on henkilökunnan osaaminen. Tärkeää on tunnistaa omat mahdollisuutensa ja oma osaaminsa ja löytää keinot toteuttaa TVT:tä omassa opetuksessa. Yhteisön osaamisen hyödyntäminen on myös tärkeää. Tästä innostuneena lähdin toissa viikonloppuna tutustumaan opettajille suunnattuun koulutukseen Tuunaa tuntisi. Tässä muutamia esimerkkejä pajoista: twitter.com/hashtag/tuunaatuntisi
- Rohkeasti robotiikkaan: robotiikkaa ja ohjelmointia Lego Mindstorms -ympäristössä
- Mitä ohjelmointi voi olla yläkoulussa?
- Uutta virtaa somen avulla
- Lukuintoa ja monilukutaitoa kirjastosta ja TVT:stä
Miten TVT:n käyttö onnistuu?
Tärkeä havainto mielestäni on, ettei opetus muutu huonosta hyväksi ottamalla mobiililaitteet käyttön ja unohtamalla kaiken entisen. Pelkkä teknologia ei saa yksin aikaan ihmeitä, vaan opetuksen käytäntöjen pitää muuttua. Yhtenä edellytyksenä on yhteisöllinen ja toimiva ja osaamista jakava toimintakulttuuri. Oppija on aktiivinen uuden tiedon luoja. Olennaista on yhteisölliset tiedontuottamisen prosessit.
Tulevaisuuden opettajan kolme roolia: pedagogi, valmentaja ja kehittäjä
Toimiminen avoimissa oppimisympäristöissä, menetelmien kehittäminen ja teknologian soveltaminen ovat osa tulevaisuuden opettajan pedagogista kompetenssia. Opettajan valmentava työtapa koostuu oppimisen johtamisesta, työnsä tutkimisesta ja rajojensa tuntemisesta. Opettaja osallistuu myös yhteiskunnallisiin kehittämis- ja muutosprosesseihin ennakoimalla tulevaisuutta, seuraamalla aikaansa ja verkostoitumalla. Opettajuus on tulevaisuudessa ennen kaikkea yhteisön ja verkoston ominaisuus.
(Korhonen, A-M. & Ruhalahti, S. 2014. (toim.) Oppimisen digiagentit. Hamk. Ammatillinen opettajakorkeakoulu.)
Matleena mainitsi, että opettajakeskeisen luennoinnin olisi aika jäädä historiaan ja oppimisen tapahtua enemmän opettajalähtöisesti. Hyvä luentokin on kuitenkin silloin tällöin paikallaan. Tarviiko hyvään luennointiin itse asiassa kuinka paljon teidän mielestänne pedagogisia taitoja? Esim. TED talkit ovat pääsääntöisesti erittäin hyviä “luentoja”, mutta kuinka monella TED talkin pitäjällä on taustalla vahva pedagoginen osaaminen?
VastaaPoistaOpetuksen onnistumiseen liittyvät myös pitkälti opiskelijoiden asenteet. Jos opetus tulee yhä enenevissä määrin siirtymään opiskelijalähtöiseksi, myös opiskelijoiden pitäisi olla silloin siihen valmiita. Aikuisopetuksessa puhutaan aina aikuisopiskelijoiden elämänkokemuksen puolesta ja erilaisten näkökulmien jakamisesta. Oma kokemukseni opetusharjoitteluista ja osilta yliopiston kursseilta on se, että osa työelämästä opiskelemaan tulleista opiskelijoista ei arvosta muiden opiskelijoiden kursseilla tehtyä työtä ja tietoja samalla tavoin, kuin opettajan. Opetusharjoittelupalautteessani aikuisopiskelijat totesivat usein, että jakaminen ja keskustelu muiden opiskelijoiden kanssa on mukavaa, mutta kuormittavaa. Mieluummin he olisiva halunneet kuunnella asiantuntijan luentoa. Voi toki olla, että toisella asteella ei kannusteta yhtä paljon tiedon soveltamiseen, jakamiseen ja muokkaamiseen, kuin yliopistolla, jolloin asiantuntijan kuunteleminen on mielekkäämpää oppimista.
VastaaPoistaMuutaman TED-luennon olen itsekin nähnyt ja ne ovat toimineet oppimiseni innoittajina. Usein luennoitsijat ovat olleet karismaattisia ja painopiste on ollut tarinoissa tai muissa viestinnällisissä taidoissa, joilla kuulijat on koukutettu kuuntelemaan. Tällaiset taidot ovat aina hyväksi esiintyessä. Mielestäni pedagoginen osaaminen tulee painottumaan yhä enemmän, kun oppiminen ja opetus siirtyvät opiskelijalähtöisemmiksi ja mahdollisesti verkkoon. Tällöin opettaja ei pysty hallitsemaan oppimista tietyssä paikassa, vaan tärkeämmäksi tulee oppimisprosessien ymmärrys. Usein oppiminen tapahtuu ryhmissä, joten vuorovaikutuksellisten prosessien ymmärtäminen ja oppijoiden kiinnittäminen oppimisprosessiin nousevat tärkeään asemaan. Ryhmien verkossa oppiminen ei onnistu, jos opiskelijat eivät sitoudu toisiinsa ja tehtävään.
Gradua tehdessäni ja siihen tutkimuksia lukiessani olen pohtinut paljon sitä, miten opintoihin heikosti kiinnittyneet opiskelijat tulevat selviämään opinnoista, jos kontaktiopetus ja vuorovaikutus kasvokkain tulevat vähenemään. Monessa tutkimuksessa on todettu juuri vertaisten tapaamisen kannattelevan opiskelijaa, kun opiskelumotivaatio on kadoksissa. Opetusta usein verkkoistetaan myös taloudellisuuden nimissä. Toisaalta yliopiston rahoitus tulee pitkälti valmistuvista opiskelijoista. Miten varmistetaan opiskelijoiden sosiaalinen tuki tulevaisuudessa, jotta pudokkaita ei tulisi ainakaan nykyistä enempää? Milloin on aikaa, tilaa ja mahdollisuuksia tiiviiden opiskelijaporukoiden ja pitkien, opintojen läpi kestävien ihmissuhteiden rakentamiseen? TVT:n käytössä on monia opintoja ja opiskelua joustavoittavia piirteitä, mutta paljon se myös mietityttää.
Hyviä ja tärkeitä näkökulmia Annina! Tuosta opiskelijoiden valmiudesta opiskelijalähtöiseen opetukseen tuli vastaan lukemassani Antero Stenlundin tutkimusraportissa Proakatemiasta johtopäätös, jossa Stenlundin mukaan opiskelijoiden yhteisöllisyyden synnyttäminen varsinkin siinä mittakaavassa, mitä proakatemiassa tehdään, edellyttää useiden opetusta ja oppimista koskevien perinteisten käsitysten uudelleenarviointia. Toisaalta Stenlund toteaa, että yhteisöllinen toiminta toteutuu hyvin harvoin opiskelijoiden toimesta, vaan vaatii toteutuakseen yhteisöllisyyteen kasvusta ymmärtävää ammattitaitoista kasvattajaa sekä yhteistä näkemystä yhteisöllisyydestä.
VastaaPoistaYhteisöllisyyteen kasvusta ei ole ainakaan tähän mennessä käymilläni syventävillä kursseilla paneuduttu kovinkaan syvällisesti.
Tämä nyt ei varsinaisesti liity alkuperäseen postaukseen, mutta Hanna-Reetan ensimmäinen kommentti herätti seuraavia ajatuksia: Välttämättä yksittäisen luennon pitämiseen ei mielestäni tarvita vahvaa pedagogista osaamista. Opettaminen on aina persoonasidonnaista ja toiset ovat luonnostaan parempia esiintyjiä kuin toiset. Tässä voitaisiin myös miettiä sitä, minkälainen on hyvä luento. Eikö se aina riipu myös kuulijasta? Onhan kyseessä aina kuitenkin vuorovaikutustilanne, vaikka luento olisikin luennoitsija yksinpuhumista?
VastaaPoistaSe, mitä tässä yritän nyt sanoa, on se, että yksittäisen luennon pitämiseen riittää sisällön hallinta ja oman persoonan peliin laittaminen. Kuitenkin jos kyseessä on pidempi luentosarja, on kokonaisuuden hahmottaminen ja oppimisprosessin ymmärtäminen yhä tärkeämpää. Silloin mukaan tulee myös erilaisten työskentelytapojen ja arvioinvaihtoehtojen punnitseminen ja nämä tehtävät ehdottomasti vaativat pedagogisia taitoja.
Nyt kun tästä luennoinnista puhuttiin, tulin ajatelleeksi esimerkiksi nauhoitettujen luentojen ja verkko-opetuksen hyviä ja huonoja puolia. Osallistuin nimittäin itse taannoin yliopiston kurssille, jossa jokainen luento oli katsottavissa jälkeenpäin moodlen kautta. Luentoajankohdat olivat minulle huonoja, joten pystyin katsoa luennot myöhemmin, ja palata niihin, kun luin tenttiin. Monta kertaa olen aiemminkin tenttiin lukiessani toivonut, että voisin katsoa luennon osia uudelleen, mutta luennot ovat harvoin nauhoitettuja. Huono puoli tietenkin on se, että luentojen katsomista on helppo lykätä ja videota katsellessa sortuu helposti keskittymään muihin asioihin esimerkiksi kotona ollessaan. Tällä kurssilla motivoivana tekijänä minulle toimivat viikottaiset pienet tehtävät. Pelkästään videon kautta katsottavissa olevissa luennoissa on tietenkin myös se huono puoli, että tähän suuntaan mentäessä kaikki se vähäkin keskustelu luennoilta voi jäädä uupumaan. Vaihtoehtona on tietenkin reaaliaikaiset verkkoluennot, joihin osallistujat voivat kirjoittaa esim. chattiin.
VastaaPoistaYhteisöllisyydestä taas sen verran, että olen tämänvuotisissa opettajan pedagogisissa opinnoissani pyrkinyt kiinnittämään huomiota oppimisen yhteisölliseen aspektiin. Anninan tavoin huomioni on ollut se, että opiskelijat kummastelevat, kun opettaja kysyy heidän kokemuksiaan, eivätkä he välttämättä edes uskalla lähteä mukaan keskusteluun. Tästä näkökulmasta jokin toimiva opetusteknologinen ratkaisu voisi itse asiassa toimia yhteisöllisyyttä lisäävänä tekijänä - opiskelijat ehkä uskaltaisivat kirjoittaa vapaammin ajatuksiaan esimerkiksi anonyymisti johonkin (luennolla käytettiin esim.padlet-seinää).
Muutoksen opetuskulttuurissa tulisi tietenkin lähteä jo alakoulusta, ja vaikka se kuulostaakin kliseiseltä, niin vuorovaikutustaitoja tulisi mielestäni aidosti opettaa jo lapsille. Tuntuuhan se hieman hullulta, että koulussa tehdään niin paljon tehtäviä yksin, ja pahimmassa tapauksessa ei saa edes kysyä keltään apua. Tästä esimerkkinä tulivat mieleen ylioppilaskokeet, jotka ovat oikein malliesimerkki oppilaiden yksinpuurtamisen kulttuurista.
Joku voisi sanoa, että yhdessä opiskelu vaikeuttaa tehtävien yksilökohtaista arvostelua. Näin ollen huomiota tulisi kiinnittää myös arviointiin; pitäisikö ehkä muuttaa tapoja, joilla suorituksia arvioidaan? Arvioinnin muuttaminen yhteisöllisempään suuntaan ja vertaisarvioinnin hyödyntäminen voisi auttaa jo lapsia tunnistamaan oppimistaan ja ottamaan vastuuta oppimisesta.