Teknologian käyttö opetuksessa ja oppimisympäristöissä tuo opetukseen uuden murroksen, joka ravistelee vanhoja malleja ja käytäntöjä. Miten opetustoimi vastaa näihin haasteisiin, vai vastaako?
Nähdäksemme paljon on kiinni opettajan omasta halusta oppia ja asenteesta tieto- ja viestintäteknologian käyttöön. Manninen ym. tarkastelevat oppimisympäristöjä viidestä näkökulmasta: fyysinen, sosiaalinen, tekninen, paikallinen ja didaktinen. Fyysisessä näkökulmassa keskitytään oppimisympäristöön tilana. Modernia olisi ottaa huomioon tilankäytön joustavuus eri opetusmenetelmien suhteen. Valitettavasti korkeakouluympäristössä ollaan vielä kovin jäljessä modernista ajattelusta: kuten joku twiittasikin, luennolla jossa kehoitettiin käyttämään mobiililaitteita ja muita välineitä, oli luentotilassa vain 2 pistorasiaa saatavilla. Tämä on ongelma, johon törmää hyvin usein. Sähköisten muistiinpanojen tekemiseen vaaditaan sähköä, jota ei kovinkaan monessa opetustilassa ole helposti saatavilla.
Sosiaalinen ja psykologinen näkökulma pohtii henkistä ja psykologista ilmapiiriä ja sen vaikutusta oppimiseen. Tässä erityisesti aikuisopiskelijoiden näkökulmasta on tärkeää rakentaa luottamuksellinen ja toisia arvostava molemminpuolisen kunnioituksen ilmapiiri. Tässä jäin pohtimaan aiempaa käsitystäni siitä, että oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella. Voiko hyvässä ilmapiirissä kokea riittävästi epämukavuutta?
Tekninen näkökulma tarkastelee tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä opetuksen ja oppimisen tukena. Tässä olisi hyvä ottaa huomioon pedagoginen puoli: teknologian käyttö ei saa olla itse tarkoitus, vaan sen käyttö pitäisi olla pedagogisesti perusteltua. Twitterin käyttö luennoilla ryhmätöiden purkuun voi olla äkkiseltään hyvä ajatus. Tosiaalta pedagogista perustelua voi olla vaikea löytää, jos opettaja lähinnä keskittyy lukemaan ääneen twitter-kommentit näytöltä ja kommentoimaan niitä yksinpuheluna.
Paikkaan keskittyvä oppimisympäristönäkökulma näkee oppimisympäristön paikkana tai tilana, ympäristöönsä kuuluvana ja tarkoituksenmukaisena oppimispaikkana. Manninen ym. esittämä ajatus “Uimaan oppii vedessä” kuvaa hyvin tätä paikan näkökulmaa. Työpaikka ja työssä oppiminen voisi olla yksi oppimisympäristö tästä paikallisesta näkökulmasta. Toisaalta esimerkiksi TAMK:in y-kampus on esimerkki ympäristöstä, jossa paikallisuusaspekti on otettu huomioon.
Kaikessa oppimisympäristöajattelussa olisi hyvä pitää mielessä myös didaktinen näkökulma. Oli käytössä sitten minkälainen paikka tai teknologia tai sosiaalinen ja fyysinen ympäristö hyvänsä, suunnitellun didaktiikan tulisi haastaa oppilas oppimaan ja tukea oppimista juuri siinä valitussa ympäristössä. Opettaja aika harvoin pystyy täysin vaikuttamaan kaikkiin näihin eri ympäristönäkökulmiin, joten didaktiikan osuus korostuu. Opettajan ammattitaito koostuu kyvystä saada aikaan hyvä oppimiskokemus käytettävissä olevilla resursseilla ja ympäristöillä.
Epämääräisiä havaintojani Twitterin keskustelusta ja taustamateriaaleista: Twitterissä oleva kommentti, joka itse asiassa on meidän kommentti, yhdistyy Mannisen ja kumppaneiden tekstiin avoimista oppimisympäristöistä. Ryhmämme totesi, että tvt osaamisen haltuunotossa on kyse opettajan halusta oppia sekä omasta asenteesta. Nämä edellyttävät yhteistyötä, jakamista ja avoimuutta muutokselle. Toisaalta opettajan tahto käyttää uutta teknologiaa opetuksessa ei välttämättä ole mahdollista, jos rakenteet eivät tue niiden käyttöä. Manninen ym. toteavat, että joustavuus ja avoimuus ovat tulleet 90-luvulla oppimisympäristöajatteluun: painopiste on siirtynyt opettajajohtoisuudesta opiskelijakeskeisyydeksi ja tiukat opetussuunnitelmat ovat siirtyneet opiskelijoiden tarpeista ja elämäntilanteesta nouseviksi koulutustavoitteiksi. Näkemykseni ja ymmärrykseni mukaan ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa voi nykyään osoittaa aiemmin hankittua osaamistaan ja saada täten hyväksilukuja. Kuitenkin ymmärrykseni mukaan joustavuus ja opiskelijakeskeisyys kukoistavat parhaiten toisella asteella ammatillisella puolella, jossa on siirrytty näyttöihin. Opiskelijoita saattaa aloittaa viikon välein, vaikka suurimmat aloitusryhmät alkavat lukukausien alussa. Osa opiskelijoista tulee kesken kurssin mukaan ja opiskelijat opiskelevat ainoastaan ne asiat, joista heillä ei valmiiksi ole kokemusta. Koulutuksen voi kenties päästä läpi suorittamalla pelkästään näytöt, jos osaaminen on hankittu koulutuksen ulkopuolelta. Tällainen koulutus vastaa myös muuttuviin työllisyys- ja työttömyystilanteisiin viiveettä.
VastaaPoistaNäyttötutkinnoista onkin hyvä video täällä: http://www.tussitaikurit.fi/piirrosvideot/nayttotutkinto-muuta-osaamisesi-tutkinnoksi/
PoistaTosin tuossaki tulee esiin ammattitutkinnon suorittaminen.
Korkeakouluissakin periaatteessa on voimassa AHOT-prosessit: http://www.tunnistaosaaminen.fi/node/19 Mutta aika vähän noita tuodaan esille, ainakaan omissa opinnoissa / opintojen ohjauksessa ei ole mitenkään otettu huomioon aikaisemman osaamisen tunnustamista...
Edelliseen vielä lisätäkseni: Manninen ym tuovat esille myös monimuoto-opetuksen, jossa opettajajohtoisesta luokkahuoneessa luennoimisesta on siirrytty monipuolisempiin oppimismenetelmiin. Tällaista on ymmärrykseni mukaan erityisesti ammattikorkeakouluissa aikuisopetuksen puolella, jossa opiskella voi työn ohessa. Opiskelijat saattavat käydä luennoilla parina viikonloppuna kuukauden aikana, muuten tehtäviä tehdään verkossa yhdessä tai itsenäisesti. Manninen ym. toteavat myös, että oppimisympäristöjen verkostoituminen työelämään on lisääntynyt. Tästä mahtanee olla hyvä esimerkki Demola, jossa korkeakouluopiskelijat pääsevät kokeilemaan taitojaan yritysten tarjoamissa projekteissa. Jää nähtäväksi tuleeko tällainen toimintamalli lisääntymään niin, että korkeakoulut ja yritykset järjestävät projekteja ilman välikäsiä.
VastaaPoistahttp://www.demola.fi/
Pohdin vielä yliopisto-opetusta ekalta luennolta erilaisten, muuttuvien opetuskäytänteiden näkökulmasta. Yliopistoa parjataan usein perinteisestä opetusmallista. Kuitenkin tutkiessani luennolta eri teknologisten opetuskäytänteiden vaihtoehtoja, tuli mieleen, että olen ollut mukana monissa erilaisissa opetustilanteista. Esim. Flipped classroomia, jossa uuden tiedon opettelu on siirtynyt luentomaisesta opettajan opetuksesta kotiin ennakkovalmistautumiseksi, olen kohdannut kasvatustieteen syventävällä opetussuunnitelmateorian kurssilla. Opettajat olivat valinneet opiskelijoille kaksi artikkelia per opetuskerta, jotka opiskelijat lukivat ja kommentoivat Moodleen kysymyksineen ennen opetuskertaa. Jokaisella artikkelilla oli kaksi opiskelija-alustajaa, jotka tiivistivät artikkeleiden sisällön ja nostivat erilaisia näkökulmia ja kysymyksiä tunnille keskustelua varten. Teoriaoppiminen opittiin kotona ja tunnilla sovellettiin opittua keskustelemalla eri näkökulmista ja argumentoiden. Oli todella motivoivaa ja kiinnostavaa päästä tekemään juuri soveltavaa osiota yhdessä muiden kanssa.
VastaaPoistaSen sijaan yhteisöllisen oppimisen kurssilla, jossa tavoitteena oli toki oppia erilaisia yhteisöllisiä opetus-/oppimiskäytänteitä käytimme PBL-menetelmää, jossa opiskelijat lähtevät ratkaisemaan itselleen kiinnostavaa ja aluksi tuntematonta aihetta. Aluksi jaetaan ennakkotiedot ja jaetaan tehtävät itseopiskelua varten. Itsenäisen työskentelyn jälkeen kootaan ja opetetaaan tiedot toisille ja selkiytetään ongelmaa. Tutkimuskierros voidaan uusia ja tietoa voidaan hakea usealla eri tavalla, esimerkiksi harjoitteluiden, haastatteluiden tai teoriatiedon kautta. Itse haetun tiedon lisäksi menetelmässä arvioidaan jatkuvasti ryhmäprosessia, yksilön ja ryhmän oppimista sekä ongelmanratkaisua.
Tässä nyt muutamia esimerkkejä mainitakseni. Mutta pohdin vaan, että uusien meneltemien ottaminen ei välttämättä ole kovin ihmeellistä, vaan aika arkipäiväistä puuhaa, jota ei aina edes huomata. :) Ongelmana tuntuu olevan, että puhutaan uusista ja muuttuvista oppimisympäristöistä, mutta kukaan ei määrittele, että mitä ne ovat. Siksi tuntuukin, että niistä ei oikein kukaan saa kiinni. Millaisia oppimisympäristöjä toivomme yliopistolle, kun toivomme uusia tai muuttuvia oppimisympäristöjä?
Hyviä huomioita Annina! Tuntuu, että varsinkin kasvatustieteen yksikössä erilaiset työskentelytavat alkavat olla jo niin arkipäivää, ettei sitä edes tajua. Ennen kuin menee (yleensä jonkun muun yksikön) kurssille, jossa onkin "vain luentoja". Toisaalta ihan perus luento-opetuskin tuntuu todella virkistävältä vaihtelulta ainaisten seminaarien ja pohdiskelujen ja esseiden kirjoittamisen lomassa.
PoistaToisaalta olen kokenut kaikkein antoisimmaksi sellaiset kurssit, joissa on käyty hyvin syvällisiä keskusteluita koko ryhmän kesken. Keskustelua voi alustaa esim. antamalla jonkun artikkelin luettavaksi etukäteen, tai juurikin Anninan mainitsemalla Moodleen (tai mielummin johonkin parempaan järjestelmään) kommentoinnilla ja sitä kautta syntyneen keskustelun jatkamisella sitten face-to-face luennolla.
Tämä vaatii tietenkin aika pienen ryhmän, massaluennoilla sellainen "keskustele aiheesta x hetki vierustoverin kanssa" tuntuu lähinnä kiusalliselta.
Kaikki olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että on hyvä asia, että oppimisympäristöt muuttuvat. Annina toikin hyvin esille sen, että uusia ideoita kehitellään koko ajan, ja myös yliostolle on kehitelty sosiaalisia ja interaktiivisia ryhmätyötiloja. Nyt, kun korkeakoulujen yhdistämistä kovasti puuhaillaan, oppimisympäristöajattelu on avainasemassa. Minkälaisia oppimisympäristöjä tulevaisuuden korkeakoulussa olisi ja kuinka tiukasti pidetään kiinni vanhoista perinteistä ja toimintatavoista? Se jää nähtäväksi..
VastaaPoistaKaikki olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että on hyvä asia, että oppimisympäristöt muuttuvat. Annina toikin hyvin esille sen, että uusia ideoita kehitellään koko ajan, ja myös yliostolle on kehitelty sosiaalisia ja interaktiivisia ryhmätyötiloja. Nyt, kun korkeakoulujen yhdistämistä kovasti puuhaillaan, oppimisympäristöajattelu on avainasemassa. Minkälaisia oppimisympäristöjä tulevaisuuden korkeakoulussa olisi ja kuinka tiukasti pidetään kiinni vanhoista perinteistä ja toimintatavoista? Se jää nähtäväksi..
VastaaPoistaTarkoituksenmukaisten ja laadukkaiden oppimisympäristöjen yhtenä tehtävänä voisi olla oppijoiden ja työntekijöiden haastaminen uudenlaisen oppimis- ja toimintakulttuurin luomiseen. Tulevaisuuden trendinä on erilaisten oppimistoimintojen, opiskelutilanteiden ja teknologioiden integroituminen osaksi samaa oppimisympäristöä.
VastaaPoistaKun oppimisympäristöjä kehitetään, on syytä myös pohtia, mitä opiskellaan yksin, mitä yhdessä ja mitä laajemmissa sosiaalisissa yhteisöissä.
Tietoverkkoteknologian yleistyessä on alettu painottaa yhä enemmän sosiaalisen vuorovaikutuksen ja osallistavan toiminnan merkitystä oppimisympäristöjä suunniteltaessa. Sosiaalisella vuorovaikutuksella on myös tiedon rakennusprosessia tukeva vaikutus. Mielenkiintoisia kysymyksiä ovatkin: Voiko ihminen ylittää älyllisen toiminnan rajansa yhteisön avulla? ja Voiko tiimien ja verkostojen yhteisöllinen osaaminen olla enemmän kuin osiensa summa?